2024

Peter Pan

Kesällä 2024 Sauvon Kesäteatteri lennätti 2644 katsojaansa Mikä-Mikä-Maahan, kun mukaansa tempaava koko perheen satuseikkailu Peter Pan sai ensi-iltansa heinäkuussa.

tyylilaji

Koko perheen musiikkiteatteri​

Kesto

2h 15min

sis. väliajan

Ikäsuositus

3+ vuotta

ensi-ilta

5.7.2024

Katsojamäärä

2644

Tietoa esityksestä

Selkun Peter Pan on tarina kasvamisesta, sisäisen lapsen kohtaamisesta ja oman paikan löytämisestä – seikkailun riemua unohtamatta. Musiikin, tanssin ja laulun siivittämä 24-henkinen energinen työryhmä muuntautuu lavalla niin merirosvolaivan kannella kovisteleviksi merirosvoiksi, kuin Peterin kanssa eläviksi kadonneiksi lapsiksi. Miltä maailmamme näyttää lapsen silmin? Entä mihin leikkiä tarvitaan ja mitä jos sille ei ole edes sijaa?

Näytelmän ohjaa aiemmin Selkun tuotannoissa lavalla nähty teatterin oma kasvatti Wille Heino, joka on kirjoittanut näytelmän käsikirjoituksen yhdessä Aada Sevónin ja Ronja Juustin kanssa. Näytelmän käsikirjoitus pohjautuu J. M. Barrien vuonna 1911 kirjoittamaan klassikkosatuun Peter Pan.

Esityksen satumaisen musiikin on säveltänyt ja sovittanut Mikko Väärälä. Pukusuunnittelu on Sari Stenlundin käsialaa. Näytelmän laulunohjauksesta vastaa Ann-Marie Heino. Tanssin pyörteisiin näyttelijät opastaa koreografi Salla Anttonen.

Rooleissa nähdään Ronja Juusti (Peter Pan), Aada Sevón (Helinä), Helmi Reponen (Leena), Tuure Silfver (Jukka), Salli Reponen (Mikko), Essi Airio (Nana), Anu Lehtonen-Sonkki (Kapteeni Koukku) ja Sami Olander (Papukaija). Muissa rooleissa nähdään Sylvi-Anna Airola, Tarja Airola, Amanda Alexandersson, Aino Ekqvist, Tapio Ekqvist, Aino Finnholm, Kenneth Finnholm, Aino Hirvonen, Frans-Erik Heikkinen, Konstantin Heltelä, Johanna Heininen, Jenna Lehmussalmi, Tuomas Merranti, Elli Nikulainen, Antti Tulonen, Jesse Tuominen.

Työryhmä

Ohjaus

Wille Heino

Alkuperäisteos

J. M. Barrie

Käsikirjoitus

Wille Heino, Aada Sevón, Ronja Juusti

Musiikki

Mikko Väärälä

Lavastussuunnittelu

Wille Heino, Aada Sevón

Pukusuunnittelu

Sari Stenlund, Laura Hannula

Laulunohjaus

Ann-Marie Heino

Koreografi

Salla Anttonen

Kuvia esityksestä

Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry on sauvolainen poliittisesti sitoutumaton kulttuurijärjestö, jonka tavoitteena on synnyttää paikallista, korkeatasoista kulttuuria Sauvoon, paikallisin voimin. 

Ovet ovat aina olleet auki kaikille kiinnostuneille: kynnys matalalla, mutta tavoitteet korkealla!