Lautkankareella sijaitseva vanha kellosepäntalo sai toimia kesäteatterin tyyssijana seuraavien vuosien ajan. Kunnan omistuksessa oleva vanha ränsistynyt hirsimökki villiintyneine pihapiireineen oli täydellinen esityspaikka Joel Lehtosen Putkinotkolle. Paikalle rakennettiin suuri katsomo, jossa katsojat olivat kuin kirjakauppias Muttisen huvilassa itsekin. Mökki oli ollut vuosia tyhjillään, ja suurin työ olikin saada paikka asutun ja eletyn oloiseksi. Seitsemänkymmenluvun maalissa ollut pintalaudoitus purettiin, jotta kaunis harmaantunut hirsipinta saatiin näkyviin, ja näyttämönpuoleiseen seinään puhkaistiin uusi oviaukko. Hiiltyneistä hirsistä pihaan nousi oikea savusauna. Tunnelmassa pyrittiin kaikin puolin aitouteen, pihaan istutettiin perunamaa ja talon seinustalla kasvatettiin oikeaa piippukessua. Myöskään aitoja lehmänläjiä ei navettapolulta unohdettu. Yleisö haltioitui esityksestä, ja jopa etukäteen kyseenalaiselta vaikuttanut idea, tunnelmallinen aamunäytös kello seitsemältä, veti katsomoon mukavasti väkeä.