Sven on nuori ja tyhmyriksi ikänsä haukuttu mies, joka päättää osoittaa kaikille, että hänestä on johonkin: hän liittyy Ruotsin armeijaan, joka valmistautuu sotimaan itäistä vihollista Venäjää vastaan. Svenin armeijakaan ei suju ihan ongelmitta, mutta lopulta Sven onnistuu tekemään itsensä unohtumattomaksi.
Sven Tuuva on kabareemaisen hullu esitys sodasta, sen taustavaikuttimista ja sattumanvaraisuudesta. Kun isot lyövät päitään yhteen, eivät pienen maan asiat paljoa paina, kuten ei myöskään yksittäisen sotilaan pieni elämäntarina. Esitys pohjautuu Lauri Siparin, Tytti Oittisen ja Timo Virkin käsikirjoitukseen, joka tehtiin alunperin Suomenlinnan Kesäteatteriin Ryhmäteatterille kesällä 1970. Käsikirjoituksessa vilahtavat sotaisat hahmot Napoleonista Aleksanteri I:een ja toisaalta tavallisen kansan edustajat torpan tytöstä tavalliseen sotilaaseen. Miltei 50 vuotta sitten kirjoitettu teksti on paikoitellen hätkähdyttävän ajankohtainen. Musiikkina käytetään Kim Kuusen Ryhmäteatterille säveltämiä lauluja.
Ohjaajana toimii nukketeatteritaiteilija ja ohjaaja Timo Väntsi, joka on ohjannut Sauvoon aiemmin kesäesitykset Pinocchio (2003), Saapasjalkakissa (2008) ja Adalmiinan helmi (2015).