Peter Pan – Sauvon kesäteatterissa 2024
Koko perheen satuseikkailu Peter Pan valtaa Sauvon Kesäteatterin lavan heinäkuussa 2024!

Sauvon Kesäteatteri 2024

Peter Pan

Ohjaus Wille Heino

Kesällä 2024 Sauvon Kesäteatteri lennättää katsojansa Mikä-Mikä-Maahan, kun mukaansa tempaava koko perheen satuseikkailu Peter Pan saa ensi-iltansa heinäkuussa.

Selkun Peter Pan on tarina kasvamisesta, sisäisen lapsen kohtaamisesta ja oman paikan löytämisestä – seikkailun riemua unohtamatta. Musiikin, tanssin ja laulun siivittämä energinen työryhmä muuntautuu lavalla niin merirosvolaivan kannella kovisteleviksi merirosvoiksi, kuin Peterin kanssa eläviksi kadonneiksi lapsiksi. Miltä maailmamme näyttää lapsen silmin? Entä mihin leikkiä tarvitaan ja mitä jos sille ei ole edes sijaa?

Näytelmän ohjaa aiemmin Selkun tuotannoissa lavalla nähty teatterin oma kasvatti Wille Heino, joka kirjoittaa näytelmän käsikirjoituksen yhdessä Aada Sevónin ja Ronja Juustin kanssa. Näytelmän käsikirjoitus pohjautuu J. M. Barrien vuonna 1911 kirjoittamaan klassikkosatuun Peter Pan.

SELKU syntyi toiminnasta

Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry on sauvolainen poliittisesti sitoutumaton kulttuurijärjestö, jonka tavoitteena on synnyttää paikallista, korkeatasoista kulttuuria Sauvoon, paikallisin voimin. 

Ovet ovat aina olleet auki kaikille kiinnostuneille: kynnys matalalla, mutta tavoitteet korkealla!

selku instagramissa

Olemme Raitti181 varrella

Raitti 181 on Sauvon alueella olevien yrittäjien ja yhteisöjen yhteistyöllä toteutettu, matkailijoita, mökkiläisiä kuin kuntalaisiakin palveleva hanke. 

Lue lisää Raitin toiminnasta täältä.